Ja taas tuli leivottua; ystävä kysyi, voiko tulla mielitiettynsä kanssa parin tunnin päästä kylään. No tietysti voi - ja kaukaa viisas kun olen, olin mitannut jo aikaa sitten ”maallikkopaakarin hätävaran” kuiva-aineet valmiiksi peltipurkkiin. Ei siis muuta kuin purkki kaapin kätköistä esiin, munat ja muut märkätuotteet sekaan ja huiskista veikkonen! Uuniin. Se on siinä. 

PIKAPULLA

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 dl sokeria

2 rkl kardemummaa

1 dl rusinoita

1 dl kookoshiutaleita

100 gr keijumargariini

2 munaa

3 dl soijamaitoa

PINNALLE:

Raesokeria

Mantelilastuja / -rouhetta

 

Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää keijusula sekä maitoon sotketut munat. Sekoita varovasti nostellen tasaiseksi taikinaksi.

Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat. Kaada taikina vuokaan ja ripottele raesokeria ja mantelirouhetta pinnalle.

Paista 175 C:ssa noin 1 tunti. Irrota vuoan reunat ja nosta pulla leivinpaperin avulla tarjolle.

2009515.jpg

Kakkua syödessä keskusteltiin siitä, mikä mahtaisi olla paakelsin nimi englanniksi. Lopulta saavutimme konsensuksen: muffin cake, eli muffinssikakku. Muttei nimi kakkua pahenna, jossei kakku nimeä. Eikä se pahentanut. Njam!